Levyarvio: Litku Klemetti - Sata pahaa poikaa (Lördag, 2026)
Vuonna 2026 rock on ollut enemmän ja vähemmän otsikoissa. Maailmankuulun popartisti Charli XCX:n huhtikuinen haastattelu brittiläisessä Vogue-lehdessä sai yleisön pohtimaan vakavissaan, onko artisti todella julkaisemassa ehdan rockalbumin. Hurriganesin kaahaustakin hurjemmaksi tituleeratun rockbändi Satasen kesällä ilmestynyt debyytti Rokkii Varten & Taiteen Vuoks (Svart Records 2026) huomioitiin Helsingin Sanomia myöten. Syksyisestä rock-pamauksesta on vastuussa Litku Klemetti uudenkarhealla Sata pahaa poikaa -albumillaan, josta toki saatiin esimakua jo kesällä "Splätter"-singlen muodossa.
Litkun rocklevy ammentaa etenkin 1960- ja 1970-luvun kitaravetoisesta rockista. Homma tehdään välittömästi selväksi klassisen rokkijätkän arkkityyppiä käsittelevällä avausraidalla "Rajut jätkät", jossa rumpujen, urkujen/keyboardin ja basson ryhdikkään tamppauksen päällä loistavat särötetyt vuorottelevat kitarat. Meno sen kuin yltyy heti seuraavassa biisissä "Outoja haluja", jossa kertojan syvimmät halut, levottomuus ja tunne likaisuudesta saavat musiikilliset vastineensa biisin räjähtävän vauhdikkaissa riffittelykohdissa. Kiivas energia hehkuu läpi albumin, kihisten erityisesti määrätietoisella "Splätterillä", hillittömän kohkaavalla "Cringellä" ja iloittelevalla "Nonsensellä", jonka kuunteluohjeeksi Litku on antanut termin "stagedaivausbiisi".
Riehakkaasta paahdosta tarjoillaan myös hetkellisiä hengähdystaukoja. Toisena singlenä julkaistu, hentoja rautalankakaikuja sisältävä "Kuningas" edustaa "perinteisempää" litkusoundia. Levyn puolivälin tienoille sijoittuvat lämpimän kelluva "Pick me girl" ja rockslovari "Iskä". Koko levyn päättää kesäisen letkeä "Ravista, rutista", joka toimii illan viimeisenä tunnelmointina hikisen kaahauksen jälkeen.
Siinä missä rock on Sadan pahan pojan musiikillinen lähtökohta, on pohtiva itsetutkiskelu läsnä levyn lyriikoissa: olinko minä muita tyttöjä inhoava "pick me girl", olenko sisältäni vikainen, miksi haluan tuijottaa iltaisin sarjoja joissa viattomat ihmiset murhataan? Sanoituksissa ei jäädä pelkästään pohdiskelun tasolle, tästä hyvänä esimerkkinä "Cringen" kertosäkeistö, jossa omalle "noloudelle" antaudutaan ja myönnetään rehellisesti: "olen cringe, ihan hirvee, se on ihanaa".
Litkun rokkialbumi on mainio kokonaisuus, jonka riffit ja kertosäkeet liimautuvat soimaan päähän pitkäksi aikaa. Sata pahaa poikaa on läkähdyttävä ja ennen kaikkea riemastuttava albumi Litkun laadukkaan kameleonttimaisessa katalogissa. Rock on and shake it away!
Anniina Kauppinen